Naapurini Totorosta tehdään teemapuisto

 

Japanilaisohjaaja Hayao Miazakin luoma hittianimaatioelokuva Naapurini Totoro on saavuttanut valtaisaa suosiota ilmestyttyään valkokankaille. Totoro on vallannut eriskummallisella viehätysvoimallaan monen sydämen. Vaikka elokuva onkin ollut olemassa jo vuodesta 1988 lähtien, vasta nyt elokuvasta ja sen sympaattisista ja salaperäisistä hahmoista ja kohtauksista pääsee nauttimaan muuallakin kuin TV-ruuduilla tai valkokankailla, sillä hiljattain julkaistiin uutinen, jonka mukaan Studio Ghiblillä on takataskussaan yllätys: Japaniin kaavaillaan nimittäin avattavaksi Totoron maailmaan sijoittuva viihdyttävä teemapuisto vuoteen 2020 mennessä!

Maailman ensimmäinen Totoro-puisto

Totoro-puistosta tulee varmasti suosittu vierailukohde, sillä se on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Puisto rakennetaan Echo Parkiin Nagoyan kaupunkiin, joka sijaitsee Aichin prefektuurissa. Aichin kuvernöörin sekä Studio Ghiblin tuottajan mukaan puisto on eräänlainen suuri laajennus aiempaan yhteistyöprojektiin, jonka aikana rakennettiin samaiseen puistoon Satsukin ja Mein kotitalo hieman yli kymmenen vuotta sitten.

Jännittävä projekti

Studio Ghiblille Totoro-puisto on jännittävä projekti, sillä se edustaa firman tärkeintä hahmoa ja maskottia. Totoro-elokuva ja siihen liittyvät erilaiset oheistuotteet ovat jo vuosikymmenen ajan olleet Ghiblille erinomainen ja säännöllisesti tuottava tulonlähde. Tätä tulee nyt täydentämään Totoro-puisto, jonka menestys on lähes varma.

Vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, liitetäänkö Totoro-puistoon muita Studio Ghiblin elokuvista tuttuja hahmoja, vai keskittyykö puisto pelkästään Totoron maailmaan. Voi hyvinkin olla, että Naapurini Totoro -elokuvasta löytyy riittävästi jo itsessään yhdelle teemapuistolle!

Post comment